Suomi – äitini kieli, isänmaani ensimmäinen kieli, toinen äidinkieleni

Kirjoitan yleensä blogini englanniksi – Englannissa kun olen asunut jo 15 vuotta ja koska kirjoitan parhaillaan kirjaa täkäläisellä kielellä – mutta koska tänään on ”Eurooppalainen monikielinen bloggauspäivä” kirjoitan ensimmäistä kertaa suomeksi. Tämän viikon teemana minulla on ”Miksi olen kiitollinen monikielisyydestäni” – jos haluat lukea englanninkielisen kiitollisuuslistan, löydät sen täältä.

Miksi olen kiitollinen että osaan suomea? Tietenkin koska suomi oli äitini kieli ja siten suomenkielestä tuli hyvin tärkeä osa elämääni heti alusta pitäen. Häneltä – ja mummultani – opin monta hauskaa sanontatapaa: ”sataa ihan maahan asti”, ”kun itse kysyy ja vastaa niin ei tule jälkipuheita”, ”hiki laiskan syödessä, kylmä töitä tehdessä”. Kylässä jossa kasvoin oli enimmäkseen ruotsinkielisiä asukkaita, ja kävin myös kouluni ruotsiksi – paitsi yhtenä vuonna kun päätin yhdeksänvuotiaana kokeilla suomalaista koulua. Suomenkieli on kuitenkin aina ollut ja tulee aina olemaan erittäin lähellä sydäntäni.

Suomi on ihana kieli – monine sijamuotoineen (tuo oli esimerkki komitatiivista) ja vokaalisointuineen suomi on oivallinen runokieli. Tavallinen lause voi kuulostaa suomea ymmärtämättömillekin ihanalta ”Illalla Laila lauloi lapselleen” tai sitten ei: ”rakki rääkkäsi västäräkkiä” – he voivat myös kuvista arvata kumpi on Mörrimöykky ja kumpi Keijukainen.

On myös hauskaa yrittää selittää suomea puhumattomille miten seuraavat sanat eroavat toisistaan: tule, tuule, (ei) tulle, tulee, tullee, (ei) tuulle, tuullee – puhumattakaan siitä kun pyytää heitä lausumaan sanan ’hääyöaie’.

© Rita Rosenback 2013

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin